keskiviikko 16. elokuuta 2017

Marja-aika metsässä.


 Voiko marja vielä kauniimpi olla? Ei voi.

Suon värit ja tuoksut ovat voimaannuttavia. En minä enää suolle pääsisi jos samoja polkuja pitäisi käyttää kuin ennen kuljettiin. Nyt autolla pääsee suon reunalle ja siitä eteenpäin hyvin tallattua kinttupolkua eteenpäin.  Marjat oli jo ehditty kerätä toisten toimin, mutta jotain kuvattavaa sentään löysin ja suon tuoksua ei voi viedä mennessään.


Kaarnikka eli variksenmarja. 

Suon värit ovat niin väkeviä ja voimakkaita.

Siitä onkin jo kuusikymmentä vuotta kun ensimmäisen kerran tulin saareen Suomi-laivalla. Mökille ei ollut autotietä, eikä autoakaan vielä moniin vuosiin. Päijänteen mahtavat maisemat lumosivat kaupunkilaistytön, en uskonut mitään niin kaunista olevan olemassakaan. Vuodet ovat vierineet kuin omalla painollaan, ei mennyt niinkuin ajattelin ja toivoin. Rakkaus luontoon ja Päijänteen lumo on kuitenkin säilynyt.

Askel on lyhentynyt ja beetasalpaajaa kuluu, ei sitä enää kirmailla mättäältä toiselle kuin nuori hirvi. Tasaseen on katsottava askel kerrallaan, kaatua ei saisi kun se rotanmyrkky on ohentanut veren. Se ei taida kelvata hyttysellekään, vai onko niitä tänä kesänä?

Enpä olisi koskaan voinut kuvitella kulkevani marjametsässä kamera kaulalla. Metsä ja suo avautuvat uusin silmin. Elämälle kiitos tästäkin kesästä.
 

Juolukka.



Taikinamarjoja meillä kasvaa mökin metsikössä, on oltava tarkkana ettei sekoita kuusamapensaaseen, marjat ovat saman näköisiä, lehdistä tunnistaa.


Taikinamarja


Tästä karvajalasta ei ole tarkempaa tietoa, komea on ja puvussaan ruutua ja raitaa. Ankaran googlettamisen jälkeen olin tunnistavinani tämän ruutukärpäseksi.


Nousimme korkealle mäelle, metsä on hakattu pois, niinpä näkymää onkin Sysmään asti tällaisena kirkkaana elokuun päivänä. Siellä siintää horisontissa sinisenä Päijänteen itäinen ranta.


No hupsis, kuka sulki portin? Ei ollut vielä viime kesänä tässä puomia. Ehkä tämäkin on jo merkki siitä, että meikämamman marjaretket saavat loppua ja nuoremmat terveillä jaloillaan pystyvät kävelemään tai pyöräilemään luotoretkilleen.

Täytyykin tarkistaa tuo kansallispuiston marjastus- ja sienestysoikeus.

Ps. Puomi ei ollut lukossa.

Marja-aika pihassa


Vadelmia kuvasin jo aikaisemminkin kauppapuutarhassa, siellä marjat kypsyivät katoksen suojassa paljon aikaisemmin kuin tässä kotona. Vadelmantaimia istutimme ensin vain viisi  kappaletta, nyt niitä taitaa olla jo kymmenen.



Mustaviinimarjapensaat ovat vanhoja ja niihin oli pesiytynyt jokin ötökkä. Ensimmäisenä keväänämme täällä ennen varsinaisten lehtien puhkeamista keräsin oksilta vaaleanvihreitä pallukoita oikein urakalla. Nyt marjoja on paljon runsaammin, mutta pieniä ovat kooltaan. Pitäisi kai vaihtaa uusiin taimiin.



Karviaiset meillä katoavat pensaista heti tuoreeltaan, eipä tarvitse hilloja keitellä.


Neljän värin viinimarjatorttua tarjosin vieraillemmekin.

Vihreät viinimarjat ovat siitä hyviä, että rastaat jättävät ne rauhaan, luulevat kai marjoja raaoiksi. Lehtokotiloita ei voi hämätä millään, kiipeävät ryöttänät marjojen kimppuun yön hiljaisina hetkinä. Kotiloratsioita on pidettävä aamuin illoin.

Karhunvattu ( yksi taimi ) ja pensasmustikka ( viisi alkua ) ovat myöhässä, toivottavasti ehtivät kuitenkin maistiaisia antamaan. Tyrni ja saskatuuna eivät vielä ole osanneet päätää kannattaako tähän pihaan jäädä pysyvästi vai olisiko parempi kuolla kupsahtaa pois.

Eilen kuvasin marjoja metsässä, niistä seuraavaksi.

tiistai 15. elokuuta 2017

K 18 postaus.


Tässä postauksessa on kuvia Pikantin tämän kesän Enni Id näyttelystä ja myös omalta seinältä.
 Lopussa selviää syy tälle otsikolle.

Mies kävi heinäkuussa Kokkolassa sukulaisiaan tapaamassa ja  vei serkkunsa ( n. 65 v. naishenkilön ) katsomaan meidän pitäjän itetaiteilijan töitä, joiden mukana olosta oli ollut maininta paikallisessa lehdessä. Jos jaksatte rullata kuvia eteenpäin, niin voitte kuvitella heidän hämmennyksensä.

Katsellaan kuitenkin ensin näitä kivoja kuvia, joista taiteilija lähinnä tunnetaan.




Tähän kännykkäkuvaan on saatu mahtumaan näyttelyn koko  Enni Id:n osuus Kokkolan ITE MUSEOn  ITEpäisyys-näyttelyssä.

En tiedä mitä näyttelyn kuraattori Veikko Halmetoja on hakenut tällä Ennin osuudella. ITEpäisyyttä ehkä, jos oikein hatuttaa niin piirtääpä pienen sarvipäisen pirun.

 Museossa kävijöillä mahtaa nyt olla tämän kokoelman perusteella hurja käsitys Padasjoen taiteilijasta, jonka koko kotikin on kuin taideteos. Linkki blogijuttuuni. Ennin kodissa on kaikki kattoa lukuunottamatta  maalattu kukkia ja köynnöksiä täyteen. Katto on jätetty kukattomaksi, koska Ennin mukaan yhteys taivaaseen pitää olla esteetön.


Valokuva Enni Idin taulusta painetusta postikortista. Korteista saadut tulot menevät taiteilijakodin ylläpitokustannuksiin.

Jos minulta kysytään, niin pidän enemmän tästä taulusta ja kissatkin ovat mukavia.

PS.
 ITE = Itse tehty elämä

maanantai 14. elokuuta 2017

Linssiluteet


On ollut vähän kiireitä tässä, eli on ollut muutakin elämää kuin tämän blogin täydentäminen. Kuvia kuitenkin on kertynyt ja kohta niitä läjähtää ruutuun kuin turkin hihasta. Ilman pitempiä puheita laitankin muutamia kuvia tähän heti talteen, talvella saan sitten muistella kesää ja ihmetellä elämän monimuotoisuutta.


Tässä jo lensin itsekin lankaan, kuinka monta siipiparia korennolla?


Tosikoita ja veitikoita voi kohdata pihalla jos tarkkana kulkee. Ihan iski silmääkin, uskoisin.😉


Mikähän jäärä tämäkin on, pörräsi menemään kuin salakuvausta harrastava helikopteri.


Täpärä pelastuminen, joku on napannut perhoselta palan siivestä.


Joskus sitä mettä joutuu hakemaan vaikeamman jälkeen, ihme tötteröitä nuo sormustinkukat.

lauantai 5. elokuuta 2017

Hetken paistoi aurinko.


Keisarinviitta tai niittyhopeatäplä, en osaa määritellä kumpaa sain tänään ihastella. Melko iso perhonen, näyttää paljon isommalta kuin nokiperhonen.


Kukka on isohirvenjuuri.


Tämän kesän sateisina päivinä perhosia on ollut täällä meillä melko vähän. Jotain hyvää siellä on kun kaikki sinne kiiruhtavat.


Onnea on nykypäivän valokuvauslaitteet. Filmiä ei tarvitse säästää eikä kehitysliemissä liotella ja kaikki tämä ihanissa väreissä.


Metsänokiperhonen


Sarjakeltano ja metsänokiperhonen.


Sopu sijaa antaa.





Lepohetki ikkunan vuorilaudalla.


Saniaisten "kääntöpuolikin" on  kaunis.


Hyvää viikonloppua.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kymmenen pisteen kauppakassi.



Tällä viikolla on taas mediassa kauhisteltu valtamerillä lilluvia jättisuuria jätelauttoja, jotka koostuvat pääasiassa muoviesineistä esim, kasseista. Asiaa on tutkittu Suomessakin, suositus olisi päästä muovisten kertakäyttökassien kulutuksessa 40 kassia per henkilö vuodessa. Tähän lukuun ei lasketa niitä pieniä rullasta revittäviä hedelmäpusseja.

Meidän perheessä marketeista ostetaan kassi ainoastaan poikkeustilanteessa, ei taatusti tule kahdeksaakymmentä kassia vuodessa. Olen kokeillut erilaisia kangaskasseja ja joskus ostanut paperikassinkin, mutta mielestäni paras on tällainen reilun kokoinen tukeva laukku, joka pysyy tavaroita pakatessa hyvin pystyssä ja avoimena. Kestää ehjänä pienen perheen käytössä ties kuinka pitkään. Pidän huolen, että meillä on näitä aina autossa valmiina heräteostoksienkin varalle.

Teksasin tuliaisina sain mm. tällaisen oikein mieluisan Downton Abbey kassin. Tätä olen mieluusti kanniskellut markkinoilla ja marketeissa. Kiitos veli ja vaimonsa, joka aina keksii jotain kivaa tuliaista, persoona kohtaista siis.


 Mietinkin tuossa, että minkälaisen kassin voisi valmistaa suomalaisista tv-sarjoista tai elokuvista. Salkkareita en voisi suositella kun en ole katsonut sarjaa ollenkaan, olisiko Kotikatu tarpeeksi vanha? Suomalaiskansallisen kassin voisi saada Tukkijoella elokuvasta tai ihan omaa luokkaansa olisi Uuno - leffat.  Hauskan kassin saisi myös Pekka-puupää ja Justiina elokuvista. Minulle passaisi oikein hyvin joku Kulkurin valssi tai Rosvo Roope kassi.

Tässäpä ilmainen vinkki  suomalaisille kassintekijöille. Olisi vähän vaihtelua Ikean sinisille kestokasseille.



Tyttäreni kanssa vietimme eilen mukavan päivän ihan vaan tyttöjen kesken. Saimme hienon sään, Päijänteellä oli ihan tyyntä. Kävimme keräämässä vähän mustikoita, uimme saunarannassa ja lähdimme vielä vähän retkeilemään saaren ihmeitä ihastelemaan.


Kaunis pieni vene kiitää kohti maantietä.

Sinne se venho hävisi tienpenkkaan ja sieltä se putkahti esiin tien toiselta puolelta.









Näin hieno fillari oli talutettu kahvilan pihaan Lahdessa.


Pieni pyörähdys vielä pihalle kotiloratsiaan.

Mukavaa elokuuta kaikille.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Ja sitten jyrähti yllättäen ukkonen


Innostuin leipomaan Wilhelmiinoja ( gluten free ), kuten kuvasta näkyy mikään ei mennytkään niin hyvin kuin siinä kuuluisassa Pohjanmaan kylässä, jossa kaikki onnistuu etthundra prosenttisesti.

Ohjeessa luki että siirappia tarvitaan. No, sitähän minulla on ollut aina kaapissa koko sen aikusen elämäni ajan kun ruokaa olen keitellyt, vaan eipä ollut nyt. Niinhän se olikin, viimeiset lurutin sen kaalilaatikon pinnalle. Siispä sävelletään, laitoin osan sokerista ruokosokeria, saatiin tummaa sävyä taikinaan. Munia olisi ollut, mutta en halunnut ährätä sen ainokaisen munankeltuaisen takia, korvasin sen  kahdella ruokalusikallisella kookoskermaa.

Juuri kun olin saanut voin vaahdotettua räjähti ukkonen. Nyt tuli kiire, jos tulee pitkäkin sählökatko. Laitoin uunin lämpenemään ja sekoitin taikinan valmiiksi. Tässä vaiheessa kulho olisi pitänyt siirtää kylmiöön kovettumaan vähintäin tunniksi.

Uuni oli valmiina 200 asteessa. En onnistunut pyörittämään taikinaa kunnolla pötköksi kun se oli liian pehmeää. Lusikoin tuotoksen uunipellille ja toivoin parasta. 

Teekeksini ovat nyt hyvin persoonallisen näköisiä, mutta hyvältä maistuvat.

Ukkonenkin palasi taas otettuaan välillä uutta puhtia, vettä satoi hetken ihan kaatamalla.







Ihana turkki hänellä on ja siivet somasti pepun päällä järjestyksessä.



Ukonkellot ilta-auringossa.

Heinäkuun viimeinen ilta, piha märkänä ja kukat kaatuilleet rankkasateessa. Taas on lähdettävä kotiloratsiaa pitämään.

Tilauksessa olisi lämmin elokuu.